TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2024

1. YLEISTÄ

Turun seudun Parkinson-yhdistys ry on perustettu 6.7.1987 ja rekisteröity 23.11.1988, yhdistyksen kotipaikka on Turku.

Turun seudun Parkinson-yhdistyksen alaisuudessa toimivat Turun seudun Parkinson-kerho, Forssan seudun Parkinson-kerho, Salon seudun Parkinson-kerho, Someron Parkinson-kerho sekä Uudenkaupungin seudun Parkinson-kerho. Parkinson-yhdistysten valtakunnallisena keskusjärjestönä toimii Liikehäiriösairauksien liitto ry.

Parkinsonin taudin yleisimpiä oireita ovat vapina, lihasjäykkyys ja liikkeiden hitaus. Tauti on etenevä ja sen perussyytä ei tunneta. Tautia ei voida ehkäistä eikä parantavaa hoitoa ole, mutta oireiden lievitykseen löytyy monenlaisia keinoja. Riski sairastua Parkinsonin tautiin lisääntyy 50 ikävuoden jälkeen. Noin yksi sadasta 70-vuotiaasta sairastaa sitä.

Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa löydetty CDNF-lääkeaihio voi muuttaa Parkinsonin taudin kulkua ja parantaa oireita. Läpimurrolla olisi myös merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 14 000 potilasta, eikä sille ole toistaiseksi olemassa parantavaa tai edes taudin etenemistä hidastavaa hoitoa.

2.  YHDISTYKSEN TOIMINTA-AJATUS

Parkinson-liiton, yhdistysten ja kehojen toiminnan tarkoitus on edistää liikehäiriösairauksia sairastavien ja heidän läheistensä hyvinvointia. Toimintaa ohjaa Yhdistyksen arvot; inhimillisyys, osallisuus, asiantuntemus, tasavertaisuus ja luotettavuus.

Yhdistyksen toiminnan tavoitteena on toimia Parkinsonin tautia ja siihen läheisesti liittyviä neurologisia sairauksia sairastavien ja heidän omaistensa yhdyssiteenä, tarjota vertaistukea, jakaa tietoa, edistää hoitoa, kuntoutusta ja edunvalvontaa.

Toimintatavoitteiden toteuttaminen

Yhdistys tarjoaa liikuntaa ja virkistystilaisuuksia järjestäville aluekerhoille sekä taloudellista että toiminnallista tukea. Yhdistys välittää tietoa lääkityksestä, sosiaaliturvasta ja kuntoutus- ja lomatoiminnasta järjestämällä luento- ja koulutustilaisuuksia. Yhdistystoiminnassa painotetaan erityisesti jäsenhankintaa ja jäsenten aktivointiin yhteiseen toimintaan. Samalla tuodaan esille, mitä yhdistys tarjoaa jäsenilleen paneutumalla mm. täsmällisen ja oikea-aikaisen tiedottamisen lisäämiseen.

3.  STRATEGISET PAINOPISTEET TOIMINTAKAUDELLE


Jäsenten aktivointi

Yhdistyksen ja kerhojen järjestämiin tapahtumiin osallistuu liian pieni osuus jäsenistöstä. Erityisesti tämä näkyy Turun seudun aluekerhon tapahtumissa missä koko 400 jäsenen potentiaalista vain murto-osa osallistuu vuoden aikana mitenkään kerhon toimintaan. Tähän haasteeseen pyritään vastaamaan mm entistä monipuolisemmalla tapahtuma tarjonnalla, joka pyrkii huomioimaan osallistujien iän ja toimintakyvyn.

Tiedottaminen

Tiedottamisen merkitystä voi tuskin koskaan yliarvioida. Viime vuosien aikana on rakennettu useita tiedotuskanavia (sähköposti, Hermolla-lehti, Liiton kotisivut, Yhdistyksen kotisivut, Kerhojen kotisivut, Kerhon toiminta-alueen valtalehden yhdistykset toimivat palstat) joiden avulla tieto tapahtumista saadaan riittävän ajoissa potentiaalisten osallistujien tietoon. Tiedottamisen osalta nyt on tärkeää varmistaa em. tiedotuskanavien aktiivinen käyttö ja esillä olevan tiedon oikeellisuus ja ajankohtaisuus.

Liikunta

Monipuolisella liikunnalla on tärkeä osuus Parkinsonin tautiin sairastuneen kunnon hoitamisessa. Liikunta täydentää lääkkeiden vaikutusta ja pitää lihaskuntoa yllä auttaen toimimista päivittäisissä askareissa. Yhdistys ja kerhot tukevat mahdollisuuksien mukaan kaikkia jo vuosia toiminnassa olleita liikunnallisia aktiviteetteja. Sen lisäksi että jäsenistöä kannustetaan osallistumaan jo olemassa oleviin aktiviteetteihin, toivotaan jäsenten aktiivisesti ehdottavan uusia aktiviteetteja.

4.   HALLINTO

Vuosikokoukset

Yhdistyksen sääntömääräisiä kokouksia pidetään vuosittain kaksi, kevätkokous on maalis- huhtikuussa ja syyskokous lokakuun loppuun mennessä.

Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus. Hallitukseen kuuluu kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittava puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vuodeksi valittavat neljä varsinaista jäsentä ja kaksi varajäsentä.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan ja hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta. Toimintaa toteutetaan yhdistyksen sääntöjen ja kokousten päätösten mukaisesti

Henkilökunta ja toimisto

Yhdistyksen toiminnan periaatteena on vapaaehtoisuus mm. kerhojen vetäjinä, toimistotyössä, tiedotustoiminnassa ja erilaisten retkien ym. tilaisuuksien järjestämisessä. Yhdistyksellä on vuokrattu toimistohuone Lounatuulet Yhteisötalossa, jossa myös hallinto kokoontuu ja yhdistyksen tilaisuudet pääasiassa järjestetään.

5,  TOIMINTA

Yhdistyksen tavoitteena on pitää jäsenistönsä mahdollisimman kauan pirteinä, toimintakykyisinä ja yhteiskunnan toimintoihin kaikin tavoin osallistuvina.

Tähän kaikkeen tarvitaan aluekerhojen jäsenistön omaa aktiivisuuden lisäämistä järjestämällä mielenkiintoisia ja myös liikuntaesteisille sopivia retkiä, liikuntatilaisuuksia sekä koulutus- ja kerhotoimintaa ja saada yhteistä aikaa ja vertaistukea sekä välittää tietoa eri toiminnoista sekä Yhdistykseltä että Liitolta.

Koulutus

Yhdistys järjestää jäsenistölle luentotilaisuuksia. Vapaaehtoisia toimijoita koulutetaan yhdessä Liikehäiriösairauksien liitto ry:n ja Sivis-opintokeskuksen kanssa. Kerhot järjestävät myös omia koulutuksiaan.

Tietoa Parkinsonin taudista sekä siihen liittyvistä hoito- ja kuntoutustoimenpiteistä jaetaan esitteissä, joita toimitetaan sairaaloihin ja terveyskeskuksiin.

Retket ja virkistys

Uudenmaan, Tampereen, Lahden ja Turun yhdistysten yhteinen Parkiadit-kisa järjestetään vuorovuosina eri paikkakunnilla. Vuoden 2024 kisat tullaan järjestämään Uudella maalla. Kerhot järjestävät retkiä ja virkistystilaisuuksia. Kesäkauden avajaiset pyritään järjestetään perinteiseen malliin Karunan Kalliorannalla. Joulukuussa järjestetään Turun seudulla kaikille yhteinen pikkujoulujuhla.

6,  TALOUS

Yhdistys rahoittaa toimintaansa pääasiassa jäsenmaksuilla, avustuksilla ja osallistumismaksuilla.

Jäsenmaksut

Jäseniltä perittävät jäsenmaksut kattavat osan toimintamenoista. Viime vuosien huolestuttava trendi on ollut jäsenmäärän lasku, josta seuraa välittömästi jäsenmaksupalautuksen pieneneminen. Jäsenmaksun suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous. Vuonna 2024 jäsenmaksu on 30 €.

Avustukset

Liikehäiriösairauksien liitto jakaa jäsenyhdistyksilleen Stean myöntämää toiminta-avustusta. Varsinais-Suomen Hyvinvointialueelta anotaan avustusta kerho- ja liikuntatoimintaan.

Kerhot anovat avustuksia omilla paikkakunnillaan.

Parkissa -jäsenlehti

Digiversio parkisasta ei vielä ole onnistunut, mutta katsotaa ensi vuoteen jos joku olisi kiinostunut digi leheden tekemiseen.

Muut toimintamenot

Kerhoille annettavia avustuksia voidaan muuttaa niiden toiminnan ja tarpeen mukaan.

Raimo Kytömäki 26.9.2023


Turun seudun Patkinson kerho.

Toimintasuunnitelma 2024

YLEISTÄ

Kerho toimii Turun seudun Parkinson-yhdistyksen alakerhona. Kerhon asioita hoitaa johtokunta, joka valitaa tammikuun kuukaisitapaamisen yhteydessä. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja, sihteeri rahastonhoitaja ja kerhon liikuttaja muut mahdolliset toimijat.

TAVOTTEITA

Tavoite on järjestää jäsenistön toivomia tilaisuuksia ja aktivoida jäseniä ottamaan osaa ja toimimaan kerhossa omien tuntemuksien ja halukkuuden mukaan - tavoitteena aktiivinen jäsenistö.

Tulevana toimintakautena kerho pyrkii lisäämään jäsenten osallistumista kerhoiltoihin entistä laajemmin ja saamaan lisää aktiiveja erilaisten tilaisuuksien järjestämiseksi ja toiminnan monipuolistamiseksi.

Liikuntaryhmät

Pelkkis pelaajat kokoontuvat Naantalissa Majanäen koululla ja Turussa Juhannuskukkulan koululla. Fysioterapeutin ohjaamaa venyttelyjumppaa jatketaan Ruusu-korttelin salissa.

Keilausta järjestetään Raisiossa.

Parkkiadit järjestää Uudenmaan Parkinsonyhdistys. Se on vuosittainen tapahtuma, jossa Turku, Tampere, Lahti ja Uusimaa kisailevat Pelkiksen ja Gurlingin mertaruuksista.

Liikunta vastaavat ovat aktiivisessa roolissa, kuunnella osallistujien toiveita.

Retket ja virkistys

Järjestetään keväällä luontoretki Kuhankuonolle tai lintutornille. Muita retkiä järjestetään ideoitten perusteella. Suunnitteilla on myös teatterimatka. Keskikesällä voisi tutustua lähisaaristoon. Kuten esimerkiksi tutustutaan lähialueen museoihin, kulttuuri tarjontaan, ulkoilu iltapäivä "lähipuistoon", tutustuminen Turun tuomiokirkoon.

Kerholla ei ole säännöllistä toimintaa kesä-, heinä- eikä elokuussa.

Talous

Kerhon taloudellinen tila on hyvä ja se mahdollistaa erinlaisten tilaisuuksien järjestämisen. Ei kuitenkaaan ilman että tehdään laskelmat kuluista ja menoista. Kaikissa tilaisuuksissa on yleensä omavastuu osuus. Kerholla on laskuri, jonka avulla omavastuu voidaan laskea.

Tilaisuuksien järjestäminen edellyttää kuitenkin että myös joku jäsen(-et) aktivoituu kertaluonteisesti johonkin aktiviteettiin, yhdessä muiden vapaaehtoisten toimijoiden kanssa. Esimerkiksi teatterireissu, lippujen hankinta, osallistumis ilmoitusten vastaan otto, etc eli yhdessä sovittuja toimia.

Kerhoillat

Kerho kokoontuu kuukausittain Lounatuulet yhteisötalolla kuukauden toisena keskiviikkona.

Kerhoiltoja on noin kerran kuukaudessa, keväällä: tammikuusta - toukokuulle ja syksyllä: syyskuusta marraskuulle, joulukuussa osallistutaan yhdistyksen joulujuhlaan.

Kerhoilloissa voi vaihtaa kuulumisia kahvikupin ääressä ja saada tärkeää vertaistukea. Kerhoiltaan kuuluu useimmiten myös asiantuntijaluento jostain ajankohtaisesta ja mielenkiintoisesta aiheesta. Kevään aikana pidetään ainakin yksi laulu-karaoke-ilta.

Helmi-, maalis- ja toukokuussa järjestetään laajempi teemailta, jossa on ulkopuolisia alustajia. Lähiretki voi korvata kerhoillan.


Läheisten ryhmä kokoontuu kerhoillan yhteydessä. Läheiset siirtyvät kahvittelun aikana erilliseen tilaan.


Ideoita ja aiheita Kerhoiltoihin toivotaan tulevan enemmän jäsenistöltä.

Kerhoillat: kerhoillan yhteydessä kokoontuu läheiset.

10.01.2024 kerhon järjestäytyminen

09.02.2024 kerhoilta

13.03.2024 kerhoilta

10.04.2024 kerhoilta

08.05.2024 kerhoilta

11.09.2024 kerhoilta

08.10.2024 kerhoilta

13.11.2024 kerhoilta

marras-joulukuussa pikkujoulu päättää vuoden.

Jäsenistö

Kerhon toimiaan voi osallistua kaikki jäsenet ja läheiset.

Kerhon henkilöstö

Kaikki kerho aktiivit ovat vapaaehtoisia, kerhon vetäjä, sihteeri, kerhon liikuttaja, rahastonhoitaja mahdolliset muut tehtävät. Lisäksi tarvitaan retkien ja tilaisuuksien järjestelyyn vetäjä (-t), jotta toiminta pysyy aktiivisena ja monipuolisena.

Koulutukset

Kerho aktiivit voi osalistua liton koulutuksiin.

Tiedottaminen

Tiedottamisessa käytetään parkissa.fi sivustoa, Kerhoiltoja, TS -yhdistys palstaa sekä sähköposti viestintää. Osassa liikunta tapahtumissa on käytössä Whats app sovellus ja Nimenhuuto appi.

TAVOITTEEKSI

Järjestää Kerhon jäsenille aktiivista toimintaa ja saada yhteistä aikaa ja vertaistukea retkien ja kerhoiltojen muodossa sekä välittää tietoa eri toiminnoista sekä Yhdistykseltä että Liitolta.

Raimo Kytömäki kerhon sihteer 9.10.2023



FORSSAN SEUDUN PARKINSONKERHON TOIMINTASUUNNITELMA 2024

KOKOONTUMINEN

Kokoonnutaan sekä kevät- että syyskausilla kerran kuukaudessa ja tarpeen mukaan ylimääräinen kokous.

Kesäjaksolla pidetään pihatapahtumia myös kerran kuukaudessa Ystävänkammarin terassilla pelaten pihapelejä ja makkaraa paistaen.

Kokoontumispaikkana Ystävänkammarin tilat.

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN

Osallistutaan liiton mahdollisesti järjestämiin tilaisuuksiin ja pyritään myös itse järjestämään ainakin yksi koulutusluonteinen tapahtuma toimintavuoden aikana.

KUNTOUTUS

Ollaan aktiivisesti mukana Forssan HYKYN kuntoutuksessa ja sen lisäksi käytetään maanantain Tyykihovin ja perjantain Heikan kuntosalivuoroja.

RETKET / TEATTERI

Kesän tauon aikana järjestetään vähintään yksi teatterimatka ja yksi muu kokoontuminen esim. ulkoilun, tai tutustumiskäynnin muodossa.

TIEDOTUS JA KOKOUSKUTSUT

Pääsääntöisesti hyödynnetään sähköpostia ja nettisivujamme kutsujen ja muun tiedotuksen välittämiseen. Aina uuden kauden alussa ja pikkujoulujen yhteydessä käytetään myös lehti-ilmoituksia, jotta mahdolliset uudet jäsenet löytäisivät meidän toimintamme.

TALOUS

Toiminta ei tarvitse tässä muodossaan merkittävää taloudellista tukea. Ainoa tulonlähde onkin Yhdistyksen vuosiavustus.



Someron Parkinson-kerho

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2024

Kokoonnumme kuukauden kolmantena maanantaina klo 10 tammikuusta toukokuuhun ja syyskuusta marraskuuhun Maken Kaupassa ja Kuppilassa. Kesäkuussa vietämme Kesäpäivää Heinhovissa juhannuksen jälkeisenä maanantaina ja joulukuussa vietetään pikkujoulua.

Kerhon tapaamisissa vertaistuen ohella tärkeää on yhdessä vietetty aika, tulla kotoa joukkoon kahvihetkeen.

Joskus kutsumme asiantuntijoita puhumaan kiinnostavista asioista. Varoja keräämme pelaamalla bingoa.

Kokoontumisista ilmoitetaan Somero Lehden Järjestöt toimivat palstalla ja ryhmälle lähetettävällä tekstiviestillä. Tervetuloa joukkoomme!



Salon seudun Parkinsonkerho

Toimintasuunnitelma vuodelle 2024


Kerho kkoontuu joka kuukauden toinen perjantai Syty ry:n tiloissa klo 14-16

Tammikuun kerho: Järjestäytymiskokous

Helmikuun kerho: Bingo ja tietovisa

Maaliskuun kerho: apteekkari luennoi

Huhtikuun kerho: ohjelma avoin

Toukokuun kerho: Kevätjuhla, vertaistukikeskustelua


Kesällä retki tai kesäteatteri myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Syyskuun kerho: Keskustelua "mitä kuuluu?" Parkinsonliitosta henkilö kertomaan kursseista

Lokakuun kerho: Aivojumppaa

Marraskuun kerho: Someron Parkinsonkerholaiset vierailevat kerhossamme+arpajaiset

Joulukuun kerho: Joulujuhla, joulupuuro, joululahjat, joululaulut

Parkinsonjumpat jatkuvat tiistaisin Salon Urheilutalon peilisalissa klo 14-15.15 ja Perniön liikuntahallin peilisalissa keskiviikkoisin klo 15.45-17.00

Kerhon toiminnasta tiedotetaan Salon seudun sanomien "tänään"-palstalla ja Salonjokilaakson "Yhdistykset tiedottavat" osastossa. Salon kaupunkitiedotteeseen päivitämme tiedot neljä kertaa vuodessa.

Salossa 6.10.2023

Hannu Latvanen, puheenjohtaja 

Tuire Aaltonen, sihteeri



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita